IGF 2009 yhteenveto

Neljännen Internet Governance Forumin, joka päättyi toissapäivänä Sharm el Sheikhissä, jälkeen näyttää erittäin todennäköiseltä, että ensi vuonna Vilnassa järjestettävä viides ei jää viimeiseksi. Alunperin viisivuotiseksi tarkoitettu prosessi siis jatkunee, mutta missä muodossa? Vaikka jatkumisesta tuntui Sharmissa vallitsevan lähes liikuttava yksimielisyys, oli eri intressiryhmien päätöspuheenvuoroissa näkemyseroja siitä, onko samalla kaavalla jatkaminen mielekästä. Suurimpia käytännön tason kysymyksiä on varmasti IGF:n rahoitus ja asema YK:n organisaatiossa. Nykyisellään IGF on ollut melko irrallinen YK:n hallinnosta ja sen rahoitus on hoidettu osallistujamaiden talkoilla. Kiinan edustaja esitti päätöspuheenvuorossaan, että IGF:n rahoituksen pitäisi tulla YK:n budjetista. Tämä tarkoittaisi luultavasti sen sysäämistä ITU:n alaisuuteen. ITU:lla selvästi on suurta mielenkiintoa IGF:ää kohtaa, mutta IGF:n naittaminen ITU:lle kohtaisi varmasti voimakasta vastustusta useissa sidosryhmissä. Kritiikkiä esitettiin myös kokouskäytäntöjä kohtaan. Workshoppien suuri määrä johtaakin helposti siihen, että oikeasti tärkeät asiat helposti hukkuvat massaan.

Mitä sitten ovat ne oikeasti tärkeät asiat Internetin hallinnon kannalta? Ja mitä koko käsitteellä edes tarkoitetaan? Suomen kielen sanat hallinto ja hallinta eivät kumpikaan kovin täsmällisesti vastaa englanninkielistä termiä governance. IGF:n roolin tulisi mielestäni olla sillä harmaalla alueella, joka jää toisaalta kansallisten verkkoresurssien hallinnan ja toisaalta kansainvälisen Internetin keskeisten teknisten resurssien hallinnan (eli ICANNin toimialueen) ulkopuolelle. Ongelmana on, että Internetin välittämän sisällön kautta tuo harmaa alue pitää sisällään inhimillisten aktiviteettien koko kirjon. Tämä ongelma näkyy IGF:ssä aihepiirien ylitarjontana ja yleisenä fokusoimattomuutena. On vaikea kiteyttää mistä keskustellaan, kun yritetään keskustella kaikesta. Tämä monimuotoisuus toimii helposti sellaisten tahojen eduksi, jotka haluavat edistää jotakin agendaa, joka voitaisiin nähdä yleisen edun vastaisena. Esimerkiksi sisällön valvontaa ja rajoittamista on helppo perustella lasten suojelemisella, kun oikeasti halutaan esimerkiksi ehkäistä yhteiskunnallista keskustelua ja kansalaisaktivismia. Suodatus- ja seurantajärjestelmien käyttö harvoin rajoittuu siihen, millä niiden käyttöönotto on alunperin perusteltu.

IGF:n isäntämaa Egyptin harjoittama kansalaisvapauksien rajoittaminen verkossa oli valtavankokoinen niilinvirtahepo keskellä kongressikeskusta, jonka ympäri kaikkien piti kiertää ja olla kuin sitä ei olisikaan. Kiinan verkkosensuuriin viittaaminen julisteessa aiheutti välikohtauksen, joka päätyi jopa BBC:n uutisiin (aiheesta enemmän maanantain blogimerkinnässä). Sananvapautta, yksityisyyden suojaa ja sensurointia toki käsiteltiin workshopeissa, mutta konkreettisten, YK:n jäsenvaltioiden tekemien ihmisoikeuksien loukkausten, mainitsemista piti visusti välttää.

Ihmisoikeuksien lisäksi toinen tärkeä kysymys on pääsy verkkoon. Joillekin se on itsestäänselvää, joillekin hyvin vaikeaa ja suurimmalle osalle maailman ihmisistä mahdotonta. Internet-penetraatioprosentit kehittyvissä maissa ovat surkealla tasolla. Maailmanpankin tilaston mukaan Sierra Leone pitää häntää yhdellä internet-käyttäjällä neljää sataa asukasta kohden, eikä tilanne ole paljon parempi useimmissa muistakaan Afrikan maista.

Jos siis minulta kysyttäisiin, mihin IGF:n tulisi jatkossa keskittyä, vastaisin että ihmisten oikeuteen päästä verkkoon ja ilmaista siellä mielipiteensä ilman pelkoa.

Lisää IGF:stä Jyrki Kasvin blogissa.