Näytetään tekstit, joissa on tunniste socialmedia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste socialmedia. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Check before you share

For me one of the main reasons for using Facebook or Twitter is that I usually stumble upon all sorts of interesting things that I would otherwise most likely miss. Food for thought, different viewpoints and entertainment to be found by just pointing and clicking, how great is that? The downside of all this quick and easy sharing is that sometimes we don’t take enough time to think twice before doing it. Thinking twice is a double edged sword. On the one hand over-analysing may prevent one from sharing potentially interesting stuff, which is the main reason I keep a lot of things to myself. On the other hand being too hasty may result in having egg on one’s face. Especially if one shares something as a news item when it’s not.
Lately I have seen a lot of 'news' in my FB feed that on closer inspection turn out to be something else altogether. People whose judgement I would normally trust get carried away and share articles that are obvious hoaxes, parodies or deliberate misinformation. But it is surprisingly easy to fall for them. It has a lot to do with the way the web works.
The beauty of the web is that one can usually link directly to the good stuff on any given site, bypassing entry pages and all the other things that are not of interest to one at that time. However, using direct links gotten from search engines or social media sites tends to make it more difficult to put the content in proper context.
Something looking like a bona fide news article might actually be a satire. The Onion has been known to cause some embarrassment. Some lesser known news parody sites may be even harder to spot, especially if the satire happens to support some personal bias (it can be very tempting to believe that all the crazy stuff attributed to someone like Sarah Palin is true). Parody is even harder to identify if it is published on a site that also does serious journalism, like The New Yorker for instance. I have seen pieces by Andy Borowitz shared as actual news.
Parody aside, even on the websites of well respected news outlets there are lots of stuff that can look like news articles if one doesn't pay attention. Opinions, blogs and the sort are often seen shared as news in social media. Even more confusing can be the ‘citizen journalism’ sections of some news sites. Take CNN’s iReport for instance. The FAQ says “Everything you see on iReport starts with someone in the CNN audience. Stories submitted to CNN iReport are not edited fact-checked or screened before they post.” This will probably not be self-evident to someone who accesses an iReport item through a direct link.
Then there are the sites that have a political, ideological or commercial agenda. This is in my opinion the most harmful category as people may unwittingly be made accomplices in disseminating advertising camouflaged as news at best and blatant propaganda at worst.
So, how to avoid sharing faux news? Say you have found a mouth-watering piece of news but have doubts about it. How to asses its credibility? A couple of humble suggestions:
  1. Consider the source. Is the site familiar to you? Have you ever even heard of it before? What does their ‘about’ section say about them? What, if anything, does Wikipedia say about them?
  2. Consider the format. Does it read like news? Does it feel exaggerated? Are there claims that seem unbelievable? How about other items on the same site or category of articles?
  3. Check other sources. Is this the only source for the news? If there are others are they reliable?


Having said all this, please don't let it keep you from sharing. After all, it’s the reason I keep coming back to FB and Twitter. And if you get it wrong and share some nonsense, never mind, it happens to the best of us. Just keep in mind that everything that glitters is not news. Just saying.

torstai 11. helmikuuta 2010

Nuoret ja Internet

Eilen pidettiin Kuntatalolla Helsingissä Suomen Internet-yhdistyksen järjestämä seminaari teemalla "Nuoret ja Internet". Seminaari oli osa kansallisen tietoturvaviikon tapahtumia. Mukana yhteistyössä olivat myös Tietotekniikan liitto, Kuntaliitto ja Internet Society.

Omassa esityksessäni käsittelin toisaalta niitä haasteita, joita nuorten netin käyttö vanhemmille asettaa ja toisaalta erilaisia uhkia, jotka nuoria voivat verkossa vaania. Erilaisista verkon käytön vaaroista keskityin erityisesti yksityisyyden suojan vaarantumiseen ja viraalijulkisuuteen. Viraalijulkisuudella tarkoitan erilaisissa käyttäjäyhteisöissä viruksen lailla leviävää ilmiötä, joka kasvettuaan riittävän suureksi saattaa päätyä myös valtavirtamediaan. Hyvä esimerkki tästä ilmiöstä on pensselisetä. Pensselisetä on sinällään hauska ja vaaraton esimerkki, mutta sama voi periaatteessa tapahtua kenelle vain. Varoittava esimerkki taas on tapaus Boxxy. Parista sinällään harmittomasta Youtube-videosta kasvoi vertaansa vailla olevaa luokkaa oleva internet-ilmiö. Kun kyseessä on vielä hyvin nuori henkilö, tämä voi olla monellakin tapaa vaarallista. Bobbie Johnson kiteytti tämän erinomaisesti guardian.co.uk:n blogissa”…somebody who is entirely unknown can get picked up for basically doing nothing, but doing it in public.”


Myös yksityisyyden suoja vaarantuu verkossa helposti. Uhkia sille ovat mm. vakoiluohjelmat, tietojen varomaton käsittely, hakukoneet, tietojen yhdistely eri palveluista, nettikiusaajat, kavereistaan kirjoittavat tai kuvia nettiin laittavat nuoret ja, kyllä, omat vanhemmat. Paitsi että vanhemmat saattavat ajattelemattomuuttaan laittaa lapsistaan liikaa tietoa verkkoon, he voivat rikkoa yksityisyyden suojaa myös vakoilemalla heidän verkon käyttöään. Kannattaa pitää kuitenkin mielessä, että viestintäsalaisuus (rikoslain 38. luku 3. pykälä) suojelee paitsi kaikkea yksityistä viestintää, myös siihen liittyviä tunnistetietoja.

Koitin kiteyttää sanottavani "Nettivanhemman huoneentauluksi" seuraavasti:
  • Anna lapsen tutustua verkkoon ohjatusti, hänen kehitysvaiheensa huomioiden
  • Keskustele lapsen kanssa netin käytöstä ja perustele miksi haluat hänen välttävän tiettyjä osia verkosta
  • Ota selvää uhkista ja kerro niistä lapselle
  • Muistuta lasta että laittomuudet ja huono käytös ovat sitä myös verkossa
  • Kokeile itse erilaisia verkkotyökaluja, että tiedät mistä puhut
  • Älä vakoile lapsen viestintää tai urki surffaushistoriaa
  • Älä käytä suodatusohjelmia, niistä voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä
Koska nuoret eivät välttämättä ajattele sitä, miten nyt verkkoon laitettava materiaali saattaa vaikuttaa heidän elämäänsä vaikka kymmenen tai viidentoista vuoden päästä, on meidän vanhempien tehtävä toimia sen tulevaisuuden aikuisen asiamiehenä.

Heini Varjonen Sulakkeesta puhui nuorista sosiaalisessa mediassa, käyttäen esimerkkinä Sulakkeen IRC-Galleria -palvelua.Palveluntarjoajan etu on pitää palvelu käyttäjille (etupäässä nuoria) mielekkäänä, mutta myös sellaisena, että vanhemmat sen hyväksyvät. Ja tottakai sellaisena, ettei viranomaisten tarvitse puuttua siellä olevaan sisältöön. IRC-Gallerian käyttöehdot rajaavatkin sallittua sisältöä tiukemmin kuin lait. Lisäksi Sulake tekee yhteistyötä mm. poliisin kanssa.

Poliisia oli tilaisuudessa edustamassa ylikonstaapeli Mikko Manninen Helsingin poliisilaitokselta. Poliisilla on tällä hetkellä kolmen hengen ryhmä "IRC-Gallerian lähipoliiseja". Manninen puhui virtuaalisesta lähipoliisityöstä ja sosiaalisen median mahdollisuuksista. Poliisi on IRC-Galleriassa otettu ilmeisen hyvin vastaan ja nettipoliisit saavat kysymyksiä mm. mopoilusta, tupakanpoltosta tai alkoholinkäytöstä, mutta myös todella vaikeista ja yksityisistä asioista, kuten raiskaus tai seksuaalinen hyväksikäyttö. Poliiseilla onkin Galleriassa sellainen muista käyttäjistä poikkeava ominaisuus, että heille voi lähettää yksityisiä viestejä ilmaiseksi. Viidentoista kuukauden aikana poliisiprofiileille on tullut n. 50000 kysymystä. Nuorten on ilmeisesti helpompi lähestyä poliisia tällä tavoin ja toisaalta poliisit pysyvät paremmin kartalla nuorten ilmiöistä.

Timo Kiravuo,  joka on kirjoittanut ensimmäisen suomenkielisen news-etiketin jo 90-luvun alussa, piti esityksen, jonka otsikkona oli "ohjeita nuorten verkkoviestintään". Samat käytössäännöt pätevät netissä, kuin sen ulkopuolellakin, mutta haastetta lisää tietysti se, että ilmeet ja muun kehonkieli eivät yleensä verkossa välity. Netikettiä voi kuitenkin opettaa, kuten muitakin käytössääntöjä ja asiallisella käytöksellä sekä muut huomioimalla voi kerätä itselleen arvostusta ja "hyvää karmaa".

Seminaarin kruunasi Espoon Saarnilaakson koulun 8M-luokan oppilaiden esitys, jossa ei näytetty powerpointteja, vaan mentiin suoraan asiaan, eli näytettiin livenä, miten nuoret käyttävät meseä, Facebookia, verkkopelisaitteja, Youtubea, Spotifyta jne.

Tilaisuuden päätteeksi käytiin vielä hyvä keskustelu, jossa nousi esiin, että tarvetta saada tietoa nettiin ja vanhemmuuteen liittyvistä asioista olisi enemmänkin. Ensiavuksi päätettiin perustaa Facebook-ryhmä Nettivanhemmat.

Seminaarin esitysten kalvot saadaan piakkoin verkkoon, jolloin päivitän tätä blogimerkintää. Tilaisuus myös videoitiin ja esitykset saatanee verkkoon parin viikon kuluessa.

Hyviä linkkejä, joista saa lisätietoa:

perjantai 2. lokakuuta 2009

Mindtrek 2009

Kyllä Mindtrek on sitten hieno tapahtuma. Paljon kauhean fiksuja ihmisiä puhumassa hirveän viisaita, eikä ainuttakaan kravattia kaulassa. No yhdellä naisella oli, mutta kuitenkin.

Mindtrekissä on näiden kahden päivän aikana ollut paljon puhetta sosiaalisen median tulevaisuudesta ja tavoista, joilla se meihin vaikuttaa. Osa näistä visioista on mielenkiintoisia ja innostavia ja osa suorastaan pelottavia. Väistämättä tulee mieleen kysymys onko tulevaisuudessa mahdollista jättäytyä näiden verkostojen ulkopuolelle, ilman että samalla jättäytyy ulkopuolelle koko yhteiskunnasta? Entä jos arvostaa yksityisyyttä enemmän kuin yhteisöllisyyttä? Entä jos ei halua olla kaikkien tavoitettavissa kaiken aikaa? Voiko kaikkialle ulottuvassa tietoyhteiskunnassa vaatia tulla jätetyksi rauhaan? Vaikeita kysymyksiä, joita tullaan lähiaikoina varmasti kyselemään yhä useammin.

Keynote-puheenvuoroista ylivoimaisesti mielenkiintoisin oli Chris Messina OpenID Foundationista. Hänen esityksensä herätti tärkeän kysymyksen siitä, kuka omistaa sosiaaliset verkostot Internetissä? Käyttäjät itse, vai yhteisöpalvelut, kuten Facebook. Kysymys nousee esiin erityisesti tilanteissa, joissa palvelu lopetetaan, kun sen tekijöiltä loppuvat rahat tai se myydään yhdistetään toiseen palveluun. Palvelusta voi mahdollisesti pelastaa sinne lataamansa kuvat tai muut tiedostot ja ehkä sen kautta lähetetyt viestit, mutta ei niitä yhteyksiä, joita sen kautta on luonut toisiin käyttäjiin. Sosiaalista verkostoa, toisin sanoen. OpenID ei sinällään ole ratkaisu tähän pulmaan, ainakaan tällä hetkellä. Se on vain työkalu identiteettien hallintaan. Avoin protokollastandardi sosiaalisille verkostoille, voisi sen sijaan olla ratkaisu. Pikaviestiprotokolla Jabber on jo askel tähän suuntaan. Suoraan sosiaalisen median alueella on käynnissä ainakin kaksi projektia: Distributed Social Networking Protocol (DSNO) ja SNOIP – Social Network Protocol.

Ohjelmassa oli monia muitakin hyviä esityksiä, kuten Jyri Engeström (Google) "Snack Size Sociality: Affection, Influence and Identity in the Days of Bite-Sized Media" ja Adam Greenfield (Do projects) "Elements of a networked urbanism". Hauskimpia esityksiä olivat suomalainen Ball-IT, joka valmistaa liiketunnistimilla ja Bluetooth-sirulla varustettuja palloja, joita voi käyttää vaikkapa peliohjaimena tai askelmittarina sekä brittiläinen puettavaa tietotekniikkaa valmistava Cute Circuit, jonka Hug Shirt -paidoilla voi välittää etähalauksia toisille samanlaista paitaa käyttäville.

Edit 2009-10-08: samasta aiheesta tarinaa myös kollega Susanna Hyvärisen blogissa.

torstai 9. huhtikuuta 2009

Sosialisoitu kännykkä

Sosiaalinen media tunkee joka paikkaan. Facebookit, Plaxot ja Twitterit käyvät tiukkaa taistoa käyttäjien sieluista, mutta seuraava rintama näyttää olevan mobiililaitteet. Kännykät alkavat muistuttaa yhä enemmän ja enemmän tietokoneita suorituskyvyltään ja ominaisuuksiltaan. Samalla niistä tulee koko ajan houkuttelevampia sosiaalisen median sovellusten kehittäjille. Mobiililaitteet voivat tuoda sosiaalisen median käyttöön aivan uusia ulottuvuuksia, kun päätelaite kulkee koko ajan mukana ja sillä voi myös helposti taltioida ääntä, kuvaa ja videota sekä käyttää paikannusta. Olen kokeillut joitakin näistä ohjelmista Nokian E71-puhelimella.

Sulake on tehnyt hieman varttuneemmille käyttäjille suunnatun version Habbo-hotellista. Bobba toimii ainoastaan kännyköissä. Tarkemmin sanoen tietyissä Nokian S60 alustan laitteissa toistaiseksi, tulossa on ilmeisesti myös iPhone-versio. Bobba on vielä kokeiluvaiheessa, mikä näkyy pienenä hiomattomuutena, mutta tuntuu toimivan enimmäkseen melko hyvin. Se, mikä tekee Bobbasta "aikuisemman", jäi itselleni vielä vähän epäselväksi. Lukuunottamatta palvelun nimellistä 16 vuoden ikärajaa. Bobba näyttäisi ainakin toistaiseksi olevan kännykässä toimiva Habbo-hotelli, eikä mitään muuta.

Talkonaut on Jabber- ja SIP-protokollia käyttävä pikaviestiohjelma, jolla voi chattailla ja soittaa IP-puheluita. Talkonautilla pystyy kommunikoimaan minkä tahansa Jabberia käyttävän pikaviestiohjelman kanssa, vaikkapa Google Talkin. IP-puhelut toimivat suhteellisen hyvin ainakin toiseen Talkonautilla varustettuun puhelimeen. Uusimmissa versioissa on myös mahdollisuus ottaa yhteys Skypeen, mutta se on vielä testaamatta.

Locr on kerrassaan mainio palvelu, jolla voi liittää paikkatiedon kännykällä otettuihin kuviin ja julkaista kuvat Locr-verkkopalvelussa. Locr lisää kuviin automaattisesti osoitetiedon, jos sellainen koordinaattien perusteella löytyy. Tällä alkaisi olla jo ihan vakavasti otettavia soveltamiskohteita vaikkapa kunnissa. Asukkaat voisivat kätevästi raportoida kunnalle huomaamistaan korjausta kaipaavista asioista ympäristössä. Valokuva korjaamista kaipaavasta kohteesta paikkatiedon keralla Locriin ja linkki esim. kiinteistövirastoon sähköpostilla. Tarvittavat ominaisuudet löytyvät jo kännyköistä, joiden hinnat ovat parinsadan euron paikkeilla.