Näytetään tekstit, joissa on tunniste Semic. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Semic. Näytä kaikki tekstit

torstai 15. lokakuuta 2009

Semic.eu technology reuse workshop

Semic.eu -portaali on yksi EU:n IDABC-ohjelman aikaansaannoksista. Hankkeen alkuperäinen nimi oli XML clearinghouse, ennen kuin se nimettiin Semic.eu:ksi. Portaali on tarkoitettu EU:n jäsenvaltioille alustaksi, johon voi tallentaa semanttista yhteentoimivuutta edistäviä aineistoja. Tavoitteena on edistää yhteentoimivuutta Euroopan tasolla.

Puolitoista vuotta sitten, kun tulin jäseneksi Semic.eu Advisory Groupiin, portaalia oltiin juuri julkistamassa. Koska Semic.eu on toteutettu avoimen lähdekoodin ohjelmistoilla ja koska Suomessa oli samanaikaisesti hanke julkishallinnon yhteentoimivuusportaalin toteuttamiseksi, ehdotin että voisimme kopioida Semic-alustan kansalliseen käyttöön. Koska muitakin kiinnostuneita löytyi, asiaa alettiin selvittää syksyllä 2008 ja marraskuussa meillä oli jo toimiva testiasennus Suomessa. Toistaiseksi alustaa on vain testattu, eikä vielä otettu varsinaiseen käyttöön. Suurin syy siihen on, että testauksen ja arvioinnin aikana on tullut esiin muutostarpeita alustaan, jotta se vastaisi paremmin kansallisia tarpeita.

Eilen 14. lokakuuta järjestettiin Brysselissä workshop, jonka aiheena oli Semic-alustan uudelleenkäyttö. Tällä hetkellä alusta on saatavissa Osor.eu -portaalin (EU:n avoimen lähdekoodin repositorio, toinen IDABC-ohjelman tuotos) kautta, mutta koska alustaa ei alun perin suunniteltu monistettavaksi, on sen käyttöönotossa muutamia ratkaistavia kysymyksiä. Yksi workshopin tavoitteista oli vertailla käyttöönottoa suunnittelevien tahojen järjestelmävaatimuksia keskenään ja tunnistaa yhteisiä tarpeita. Workshop jouduttiin valitettavasti keskeyttämään lounaan jälkeen, kun koko rakennuksesta katkesivat sähköt, jonka jälkeen koko talo evakuoitiin läheiseen puistoon. Seuraavaksi paikalle tulikin useita paloautoja. Kyseessä oli ilmeisesti väärä hälytys, mutta siinä vaiheessa kun rakennukseen olisi saanut palata, iltapäivä oli jo menetetty. Sen verran workshopin aikana ehti selvitä, että IDABC-ohjelman puolella olisi kyllä tahtoa alustan kehittämiseen paremmin monistettavaksi, mutta IDABC:n loppuminen vuodenvaihteessa ja vaihtuminen ISA-ohjelmaksi, tarkoittaa että loppuvuoden aikana tuskin tehdään mitään ylimääräistä, joka ei ollut alkuperäisissä suunnitelmissa.

Kansallisen käyttöönoton kannalta tämä jättää vaihtoehdoiksi joko odottaa, että muutokset ehkä tehdään IDABC:n toimesta, ottaa alusta käyttöön sellaisena kuin se on nyt tai toteuttaa muutokset itse. Muutosten toteuttaminen itse aiheuttaa todennäköisesti yhteensopimattomuusongelman jatkossa, kun Semic-alustasta tulee uusia versioita. Tämän välttämiseksi muutokset tulisi tarjota Semicille ja toivoa, että ne hyväksytään seuraavaan versioon. Ihannetilanteessa Semicin ymprärille muodostuisi aito avoimen lähdekoodin yhteisö, mutta haasteena on, että toimintatapana se olisi julkisen sektorin toimijoille täysin uusi.

tiistai 31. maaliskuuta 2009

XML-skeemoista suositus, vihdoinkin

Paljon on bittejä virrannut kuidussa sen jälkeen kun olin mukana laatimassa julkishallinnon XML-strategiaa vuonna 2003. Strategiaraportissa esitetään tärkeimpinä XML:n käyttöä julkishallinnossa tukevina toimenpiteinä mm. sen käytön ohjaamista JHS-suositusten avulla, XML-yhteistyöryhmän perustamista tukemaan standardointityötä, malliratkaisujen luontia ja sanastotyöohjeen laatimista.

Nyt, kuusi vuotta myöhemmin, näistä toimenpiteistä on toteutettu yksi, JHS 170 Julkishallinnon XML-skeemat julkaistiin eilen. Yhteistyöryhmä, malliratkaisut ja sanastotyöohje tulisikin saada pikaisesti toteutettua, tai suosituksen vaikuttavuus voi jäädä vähäiseksi. Sanastotyöohjeen laatimista viritellään jo JHS-järjestelmän puitteissa ja malliratkaisuille olisi oikea paikka VM:ssä suunniteltu julkishallinnon yhteentoimivuusportaali. Yhteistyöryhmän siemen on jo olemassa suosituksen toteuttaneessa työryhmässä, mutta ryhmän asema ja jatkuvuus pitäisi jotenkin ratkaista.

Miksi sitten kesti niin kauan strategian laatimisesta sen toteuttamisen käynnistämiseen? Tässä asiassa voin ainakin osittain katsoa peiliin. Vastasin JHS-järjestelmästä sisäasiainministeriössä keväästä 2004 alkaen, mutta asia alkoi edistyä vasta 2008, kun järjestelmä siirtyi KuntaIT-yksikön mukana SM:stä VM:öön, jossa XML-strategian toteuttaminen kuului hallinnon kehittämisosastolle. VM:ssä strategian toteuttamista oli lähdetty viemaan eteenpäin kaikkein vaikeimmasta kohdasta, eli sanastotyöstä. Tämäkin on varmasti osaltaan hidastanut asian etenemistä. 2005 julkaistiin erinomainen VM:n työryhmämuistio "Sanastot siltana saumattomalle tiedonvaihdolle", mutta käytännön ohjeistuksen toteuttaminen jäi kesken, johtuen varmasti osaltaan asian vaikeudesta, mutta myös avainhenkilöiden siirtymisestä muualle ja siitä, että ValtIT-yksikön perustaminen sekoitti kuvioita.

XML-skeemat ovat tärkeässä asemassa organisaatioiden välisessä tiedonvaihdossa ja siksi yhteisiä pelisääntöjä (nimeämisohjeet, suunnitteluperiaatteet) tarvitaan. Jatkossa pitäisi päästä myös siihen, että hallinnossa yhteisesti käytettyjen elementtien (kuten esimerkiksi henkilön tiedot) kuvaamiseen käytettäisiin yhteisesti sovittuja skeemoja.

Kansainvälisyys tuo tietysti asiaan oman lisähaasteensa. Voidaanko skeemoja jollain aikavälillä kunnolla harmonisoida edes EU-tasolla? EU:n IDABC-ohjelma on perustanut tätä varten jäsenmaiden yhteisen semanttisen yhteentoimivuuden portaalin, Semic.eu:n. Toisaalta joillakin alueilla, kuten paikkatiedossa tulee melko tiukkaakin ohjausta. INSPIRE-direktiivin toimeenpanosäännöissä määritellään eurooppalaisten paikkatietotuotteiden skeemat ja niihin sisältyvien paikkatietokohteiden ja elementtien määrittelyt.