keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Avointen ohjelmien esittelypäivä Turussa

Kävin eilen Turun ammattikorkeakoululla järjestetyssä avointen ohjelmien esittelytilaisuudessa pitämässä puheen ohjelmien yhteentoimivuudesta. Alunperin kylläkin pyydettiin puhumaan yhteensopivuudesta, mutta menin muuttamaan otsikon...

Puheenvuoron kalvot löytyy pdf-tiedostona täältä.

torstai 9. huhtikuuta 2009

Sosialisoitu kännykkä

Sosiaalinen media tunkee joka paikkaan. Facebookit, Plaxot ja Twitterit käyvät tiukkaa taistoa käyttäjien sieluista, mutta seuraava rintama näyttää olevan mobiililaitteet. Kännykät alkavat muistuttaa yhä enemmän ja enemmän tietokoneita suorituskyvyltään ja ominaisuuksiltaan. Samalla niistä tulee koko ajan houkuttelevampia sosiaalisen median sovellusten kehittäjille. Mobiililaitteet voivat tuoda sosiaalisen median käyttöön aivan uusia ulottuvuuksia, kun päätelaite kulkee koko ajan mukana ja sillä voi myös helposti taltioida ääntä, kuvaa ja videota sekä käyttää paikannusta. Olen kokeillut joitakin näistä ohjelmista Nokian E71-puhelimella.

Sulake on tehnyt hieman varttuneemmille käyttäjille suunnatun version Habbo-hotellista. Bobba toimii ainoastaan kännyköissä. Tarkemmin sanoen tietyissä Nokian S60 alustan laitteissa toistaiseksi, tulossa on ilmeisesti myös iPhone-versio. Bobba on vielä kokeiluvaiheessa, mikä näkyy pienenä hiomattomuutena, mutta tuntuu toimivan enimmäkseen melko hyvin. Se, mikä tekee Bobbasta "aikuisemman", jäi itselleni vielä vähän epäselväksi. Lukuunottamatta palvelun nimellistä 16 vuoden ikärajaa. Bobba näyttäisi ainakin toistaiseksi olevan kännykässä toimiva Habbo-hotelli, eikä mitään muuta.

Talkonaut on Jabber- ja SIP-protokollia käyttävä pikaviestiohjelma, jolla voi chattailla ja soittaa IP-puheluita. Talkonautilla pystyy kommunikoimaan minkä tahansa Jabberia käyttävän pikaviestiohjelman kanssa, vaikkapa Google Talkin. IP-puhelut toimivat suhteellisen hyvin ainakin toiseen Talkonautilla varustettuun puhelimeen. Uusimmissa versioissa on myös mahdollisuus ottaa yhteys Skypeen, mutta se on vielä testaamatta.

Locr on kerrassaan mainio palvelu, jolla voi liittää paikkatiedon kännykällä otettuihin kuviin ja julkaista kuvat Locr-verkkopalvelussa. Locr lisää kuviin automaattisesti osoitetiedon, jos sellainen koordinaattien perusteella löytyy. Tällä alkaisi olla jo ihan vakavasti otettavia soveltamiskohteita vaikkapa kunnissa. Asukkaat voisivat kätevästi raportoida kunnalle huomaamistaan korjausta kaipaavista asioista ympäristössä. Valokuva korjaamista kaipaavasta kohteesta paikkatiedon keralla Locriin ja linkki esim. kiinteistövirastoon sähköpostilla. Tarvittavat ominaisuudet löytyvät jo kännyköistä, joiden hinnat ovat parinsadan euron paikkeilla.